Elämäni kesä ja kesäkaverit

Kesä käynnistyi kuukausi sitten sitä vauhtia että ei oo ees kissaa ehtiny sanomaan. Vaikka mä en oo koskaan mikään kotihiiri ollutkaan, niin tuntuu että elämä alko niinku tost noi vaan ihan ku alusta ja mulla on ollutkin ihan hurjan mahtava loppukevät/alkukesä. Päällimmäisenä tässä on nyt vahva tunne, että edessä on elämäni paras kesä. Tuntuu jopa että se on sitä ihan nyt ja tässä jo vaikka loppukesä oliskin hurjaa syöksykierrettä. 

Mä oon löytäny itestäni taas sellasen draivin, joka tuntuu olleen kadoksissa jonkun aikaa. Enkä mä ala taas nyt valittamaan taas ikäkriisistä, vaan oon hyvin onnellinen siitä että oon löytänyt taas rohkeuden tarttua hetkeen ja sanomaan useammin kyllä yes sir I can boogie ja nyt mennään sen ainaisen automaattisen emmääny viitti sijaan. En mä tiedä alanko mä tässä nyt kuulostaa sitte jo ihan törkeen puiselta jos mä sanon että tää uus asenne kohdata tilanteita on ehkä juuri syy siihen että mulla on ollut helvetin hauskaa ja ennenkaikkea, hyvä olla itseni kanssa. Mut niin se on.

Ton heittäytymisen kautta mä oon saanu kunnian tutustua todella upeisiin ihmisiin. Ihmisiin joista mä uskon että tulee tän kesän ehdottomat rokkikaverit ja toivon tietenkin että kaveruus kantaa aina syksyyn asti ja mahdollisesti jopa koko loppuelämän. 

Mä lähin pääsiäisen tienoilla jatkoille porukan kanssa josta tunsin kaksi ihmistä entuudestaan, toisen jo semipitkän ajan takaa ja toinen oli parin päivän takainen tuttavuus. Mutta ai että millasia uusia ihmisiä sillä reissulla kohtasinkaan! Nää tyypit, nää tytöt, on just niitä edellämainittuja tämän kesän parhaita. Ystävääni lainaten (Sä beibi tiät kuka oot), vaikka niistä jatkoista ei poikinutkaan alkuperäisen odotuksen mukaista juttua, mä sain sen uskalluksen kautta hurjasti enemmän. Ja siitä olen, voi perkele, niin kovin tyytyväinen. 

Tällä kaikella mä haluan sanoa teille että uskaltakaa. Uskaltakaa astua ees hetkeks ulos siltä omalta tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta ja rohjetkaa miettiä "miks ei?" sen ainaisen "miks pitäis?" sijaan. Sitä kautta on hurjan hyvät mahdollisuudet saada uutta puhtia ja sisältöä elämään. Älkää alistuko sosiaalisiin paineisiin jotka sidotaan ikään ja siihen mitä silloin tietyn ikäisenä pitäisi olla saavutettu ja mitä pitäisi haluta. Kuunnelkaa itseänne. Mun tapauksessa tää "sisältö" on tullut uusien ihmisten muodossa, enkä valita, sillä vaikka arvostan mun kaikkia ystäviä ja varsinkin niitä rakkaimpia ihan hullun tavalla, mä koen ettei kavereita voi koskaan olla liikaa. 

Tää kesä ja maailma on meidän. Me ollaan kaikki upeita ja me ansaitaan näitä täydellisiä kesäpäiviä kymmeniä lisää.

Nyt ei oo opiskelijalla helppoa

Vappu 2013, kiva kun kävit. Olo on aivan mahdottoman karsee, ahdistaa niin että silmiäkin kirvelee ja tili nollilla. Mitäs nyt sitte...

Kolmen päivän tajuton vetäminen takana ja nyt ihan rehellisesti vois sanoa että never_again. Mä heräsin aattona niin törkeeseen juhaan et mä en oikeesti ollu ihan varma että ollaanko tässä enää millään mittakaavalla elossa. Toivoin etten. Mut kyl se siit sitte, suihkuun ku pääs pesee edellisen illan lasinsirut jalkapohjista ja bisset rinnuksilta. Yliopistolle suunta ja korkki auki. Loppupäivästä ei nyt oo sillee kauheesti muuta sanottavaa ku että hyvät bailut ja Uusiksen bassokellari - olit kamalin kokemus ikinä.

Eilen sitte ku kotiuduin tissuttelupiknikiltä, vetäsin tiukat kahen tunnin päikkärit joilta herätessäni mietin et nyt oikee ratkasu olotilaan on joko a) repiä oma pää irti tai b) siirtää sitä paskaa fiilistä päivällä eteenpäin. Jälkimmäinen nyt tuntu ainoolta mahdolliselta joten nappasin viinikassin mukaan ja lähin kaverille. Ja sitä päätöstä en oo katunut minuuttiakaan tänään. BEST. NIGHT. EVER. Tänää krapula sai väistyy lihaskramppien alta jotka synty vaan siitä miten paljon mä nauroin eilisen illan aikana. Aika ajoin sitä saa olla helvetin onnellinen ja ylpee siitä millasia urpoja tuntee. Ja vastoin kaikkia odotuksia, se vappupäivän ahi vaa katos ja tänään ollu jopa oikeenki hyvä olla (paskat).

Huomenna alkaa karu arki ja kandi on kohdattava. Kaks viikkoo aikaa viimeistellä se tutkinto ja sit kirmata nilkat kolisten ja tissit tutisten kesälaitumille. Lähtökohdat tälle projektille ei nyt oo ehkä mitkää kovimmat ever ku munuaisii kivistää ja aivot räjähti ku yritinkään käsitellä illan House-jaksoa, mut eiköhän se tästä. Avainsana siinä peipperissä on kuitenki mm. anxiety, joten voiskohan omii kokemuksia kanavoida jollain tavalla sinne suuntaan? "The anxiety students experience over using English in spoken contexts is nothing compared to the way I felt yesterday." JA BOOM VITONEN SIITTÄ!

Nyt toivotan liskot tervetulleiksi vällyihin ja valmistaudun yhteen kamalimmista öistä ikinä. Pikkuriikkinen neuvo teille kaikille, älkää oikeesti kokeilko vastaavaa vappuhumua kotona.

Klooripöhnä

Elikkäs mä löysin vuosi sitten kirpparilta eurolla Mexxin hyväkuntosen farkkutakin. Väri oli aika jännä, sellanen sinisenharmaanmusta ja semitunkkanen. No mä sit tost noi vaan päätin et nyt kloritee kaupasta ja takille uus look.

Parhaimman lopputuloksen saa niin ettei upota koko rättiä kloriteveteen, varsinkin jos hakee tollasta vähän epätasasta settiä. Mä laitoin kloritea sellasenaan suihkepullon täyteen ja aloin pumppaamaan. Siinä pysyy vähän kartalla että miltä näyttää eikä väri mee hetkessä tasasen kasarivalkoseks. Suihkimalla sen myös saa just niihin kohtiin joihin haluaa ja halutessaan saa aina pikkuhiljaa lisäiltyä.

Tolla menetelmällä ei oo kyse mistään tunnin työstä vaan se ottaa aikansa, mut lopputulos palkitsee varmasti kärsivällisyyden! Tässä lopputulos, TADAA!

Mä oon niinku NIIIIIIIN sikatyytyväinen lopputulokseen. JESJESJES!

Miinuspuolena tässä on tietty se, että kämppä haisee viikon uimahallille ja unet on aika mielenkiintosia. Plus että takkia on nyt tuuletettu tunteja partsilla, pesty koneessa kolmesti ja liotettu pesuainevedessä kaks yötä ja se haisee _edelleen_ kloorille. Ehkä se siitä pikkuhiljaa, tai sitten musta tulee se omituinen kloorinhajuinen mimmi. En vaan enää malta oottaa että saan laittaa ton niskaan!

Ps. Tää koko proggis on tietenkin ollu päällä just ku ois sikana tärkeetä tekemistä, esim. kirjoittaa yhteensä kakskytsivuu raportteja ja analyysejä ja no... Toi lopullinen kandidediskin häämöttää kolmen viikon päässä. Ah fuck yes.

Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin?

Mä tässä oon kelaillu paniikissa mun lähestyvää 25-vuotissyntymäpäivää. Mitä se tarkottaa? Sitä ettei kukaan enää luonnehdi mua parikymppiseksi. Sinä tiettynä tuomion päivänä mä oon lähempänä keski-ikää ku syntymää. Mun viimeisetkin kaverit muuttaa poikaystävien kanssa yhteen, menee kihloihin, suunnittelee häitä, ostaa omistusasuntoja ja hankkii vauvoja. MI-TÄ HEL-VET-TI-Ä? (Jouduin muuten tosissaan miettii miten toi tavataan.... Tuleva kansankynttilä täsä moro!)

Mä tunnen olevani tasan tarkkaan samassa elämäntilanteessa ku sillon ku alotin opiskelut 3,5 vuotta sitten ja olin kisakireekakskymppinen. Mikä on muuttunut? No eipä kyllä juuri mikään. Tulevaisuus ahdistaa, tieto siitä että jumalauta, mun pitää muka alottaa graduryhmä vuoden päästä ja olla sitte keväällä 2015 valmistunut ja aidosti aikuinen. Oksennusreaktio. En mä oo valmis mihinkään tollaseen! Se, mitä kaverit tekee ja suunnittelee ja aidosti muka jo haluaa, tuntuu niin helvetin kaukaiselta ajatukselta mulle itelle. Mut en mä silti koe, että mä oon vieläkään sen ikäinen että olisin  jotenkin säälittävä kun yritän pitää kiinni siitä nuoruudesta ja oikeudesta olla itsekäs. 

Mä oon käyny 10 vuotta duunissa, aina myös koulun ohella, ja oon helvetin tyytyväinen siihen että mä saan käyttää ne paskaduuneissakin tienatut massit just niinku mä haluan. Mä oon kuullu siitä, että mä käytän paljon rahaa vaatteisiin ja yleisesti ulkonäköasioihin. Tässä kun ei nyt kuitenkaan mitään hiustenpidennyksiä, lisäripsiä, rakennekynsiä tai viikottaisia solarium/suihkurusketus-käyntejä, ni onks se sitten niin väärin jos mulla menee kuukaudessa pari sataa vaatteisiin? Mä oon myös yrittäny puolustella asiaa sillä, et mä nyt olen töissä jossa multa myös odotetaan että mä näytän edustavalta, olen puhtaissa ja hyväkuntoisissa vaatteissa hiukset puhtaina ja feissi jotenki ees siedettävissä meikeissä. Teistä ne jotka mua ei henkilökohtaisesti tunne ni varmaan kuvien perusteella ainakin näkee, etten kuitenkaan ole ulkonäöllisesti tai tyylillisesti mikään estenomi-kemppariosaston myyjä, joten ei mulla nyt kuitenkaa siihen ulkonäön viilaamiseen mee nii sikana aikaa tai massii. No okei nyt mä käytin taas kokonaisen kappaleen ja minuutteja elämästäni puolustelemalla rahankäyttöäni..... 

Tohon lisäten vielä, että mä tässä olen rehellisesti pohtinut kissan hankintaa. Ei siks, et haluisin alkaa sen cat ladymaisen kissimirrikeräilyn jo nyt, mut vaan siks et I WANT ONE! Mutta rehellisesti suurin paino siinä puntarissa on tällä hetkellä se, et oonko mä valmis sitoutumaan sellaseen karvakasaan, suunnittelee menoni sen mukaan, syytää rahaa eläinlääkärikäynteihin, kastrointiin, kissanruokaan ja paskalaatikon hiekkoihin? Öö... No en mä kyllä vielä ole. Vaikka ajatus jonkun löytöpennun adoptoinnista on aika ihana ja vitsi miten upeen välittävän ihmisen se musta tekis! Recycle or die-mottohan pätee kaikkeen... Pointti tän kaiken jälkeen = Miten mun pitäs osata sitoutua toiseen ihmiseen, asuntolainaan tai vauvaan jos mä en helvetti sentään uskalla edes kissaa hankkia. Ja ihan vaan tiedoksi, sit ku sen hankin, sen nimeks tulee sukupuolesta riippumatta George (Nimi lausutaan suomalaisittain kirjoitusasun mukaan) ja se näyttää mahdollisimman paljon Tard the Grumpy Catilta. 

Tähän kaikkeen ikäkriisiin on lisänny vähän pontta se, että meneillään oleva poikajuttu tuntuu olevan sekin taas jälleen kerran menossa ihan pisin v.... . "Lotta sä ansaitset jonkun niin paljon paremman!", "Vika ei todellakaan ole sussa vaan se on ihan vammanen!" ja "Miten sulla voi aina olla noin huono tuuri!" on sellasii lauseita jotka on nyt kuultu aika monta kertaa. Liian monta. Täkin setti näytti taas niin hyvältä paperilla ja pitkästä aikaa oli tosi hyvä fiilis toisesta ihmisestä. Sillä ei ollut rumia kenkiä, tyhmiä vitsejä, liian vähän kavereita tai muita todella merkittäviä (EHHEEHHEE) vikoja jotka saa kylmän ahdistushien pintaan. Eihän tässä nyt vanhojen tapailujuttujen romujen joukossa kahlatessa voi enää uskoa siihen että vika ei ole mussa vaan aina just siinä toisessa. Tai siinä ns. huonossa tuurissa. Yks intensiivinen psykoterapia tähän väliin ois varmaan ainoo ratkasu jotta sais paperille sen että mikä helvetti tässä päässä on vikana... 

Tulipa taas avauduttua, mutta tätä tää blogi mulle meinaa. Mä kaadan tänne myös ne tabuasiat joista ei muka sovi puhua tai kirjoittaa. Oikeesti mun elämä on aika kivaa tällä hetkellä, ja mä nautin siitä. Helsingissä kävin opiskelijaruokalassa vessassa ja kun avasin kannen, avautu siihen luukkuun tussilla tuherrettu teksti: CARPE VITUN DIEM! Ja mä mietin et nii just perkele. 

Tähän loppuun vielä lyhyt keskustelunpätä tästä rakkauselämäahdistuksesta erään kohtalontoverin kanssa: 

L: on se jännä miten siit maailman helmeimmäst ihastumisen tunteesta sit aina pääsee tähän VOIVITTU AHISTAA MIKSEI SE HALUA OLLA MUN KANSSA-fiilikseen
S: no vittu älääääÄ!!!!!!! ei meissä nyt oo mitäään vikaaaaa!

päinvastoin, maailman ihanimmat tytyt!

L: nii! saatananmoisii kissimirrei ja persoonatki ihan vitun kohillaan = missä vika

S: MUT TIEKS TÄS ON YKS HYVÄ PUOLI! mut vaan yks 

se että ku on korviaan myöten ihastunut ja vittuuntunu ni ei nälätä koko ajan

Kaikille muille kohtalontovereille, suosittelen tsekkaamaan sellasen nettisivun kun http://myfriendsaremarried.tumblr.com ja hakemaan sieltä vertaistukea. Mut hei älä mee tonne jos et osaa nauraa itelles koska sit sä et kyllä saa muuta ku paskan fiiliksen.

Aussie Blog Awards 2013

Ilmast ruukkuu riitti, pikkunaposteltavat oli namusia ja yleinen meininki hyvä. En mä oikeestaan niistä muista voittajista niin välittäny, mut superparas Eeva voitti parhaan lifestyleblogin pystin ainoolla blogilla jota oikeesti jaksan enää blogiahmintaöverivuoden 2011 jälkeen lukee. Pari kuvaa tulee tässä.

Maria Veitola siinä jututtaa tätä jotain bloggaria joka oli mulle varmaan huoneen ainoana ihan nevahöörd. 

Mullahan oli ihan jäätävä vaatestressi koko paskasta,  kunnes työkaveri kuittas että "No mut sehä on oikeestaan ihan yks lysti mitä sä laitat päälle koska siellä on ne muotibloggarit nii viimesen päälle ettei sua ees kukaan katso" ja no. Tottahan se oli! Mut alla nyt se mihin mä sit päädyin. Olin jotenki yllättyny miten caaaash osa jengistä oli, ku sit taas toisilla oli jopa iltapukusettiä muistuttavat kamat niskassa.

Tapanilan asemalla glamourmeininki katossa............. Ps. Mikä toi kikkeli on joka roikkuu tuol nilkoissa?

Sit ku tää ite "gaala" Adamsissa oli ohi, käytiin mun avecböönan kanssa kiskoo glamour McVälipala ja alettiin miettii että mitäs vittua nyt sitte. Pari kyselyy lokaaleille et missä turkulaisen kuuluis torstai-iltana olla täällä Suomen kapitaalissa. Vinkkeinä Navy Jerry's oli siin topkoloses ja sinne me mentiin. No voin sit muuten kertoo et meidän lisäks tässä kyseisessä paikassa oli neljä työntekijää ja kaks asiakasta. Vedettii sii yhet Sailor Jerryt ginger alella, kiitettiin pokea sydämellisesti ja lähettii menee. Oltiin jälleen tän elikkäs mitäs nyt-kysymyksen äärellä ja päätettiin että joo, me mennään Aussie Clubille. Siel on varmaan jengiä, ja siit välittämättä et millasta ja kuinka katu-uskottavaa tää jengi on, ni meininki on varmasti räkästä ja sopii meille ku nakki silmään. Meininki vastas odotuksia ja siel me sitte jokatapaukses tiputeltiin muutamat bisset ja lähettii kahen jälkee kohti Tapanilaa. Bussit ei sit enää kulkenukaan ja reittioppaan mukaan edessä ois ollu tunti bussia jonneki ees vähä lähelle ja sitte päälle 3,5km kävely koroissa joten olin hetkessä kolmekymppii köyhempi koska taksireissukshan se meni. Note to self: Ennen seuraavaa Helsingin keikkaa ON PAKKO tsekkaa geimplääni etukäteen, on toi haahuilu öisin  kaduilla vaan nii perseestä.

Sellasta tällä kertaa. Vettä sataa ja kaikkia vituttaa.

Moro moro ja hyvää huhtikuuta hullujenhuoneelta!

No joke. Täällä mä teen sijaisuutta kuin viimistä päivää. Tylsää on ku vittu. Mut rahaa tulee ovista ja ikkunoista kuhan vaa jaksaa istuu ja selailla netistä parasta ajanvietettä, esim faboa jossa tapahtuu joka minuutti niin sikana kaikkee ettei perässä pysy............... Huijasin, oon mä tänään vissiin n. tunnin töitäkin tehny.

Mulla ei oikeesti oo edes mitään asiaa, kuhan nyt hetkeks pysähdyin miettii tätä hetkeä kun aurinko paistaa ikkunoista silmiin ja loihtii naamalle sellasen ilmeen ku ois vetäny litran pilaantunutta maitoa ja Immodium on loppu. Mut on tää oikeesti aika upeeta. Helvetti sentään, kyl se kevät on täällä! Vaikka kuinka yrittää ni ei oikeen enää ees muista päivää jolloin _ei_ ois paistanu aurinko tai jollon ois sää vaikuttanut negatiivisesti tukkaan. Aamusin tippuu perse irti kylmästä ku tonne ulos ovesta hyppää (tällä tarkoitan siis havaintoja jotka on tehty tällä viikolla kello 06.45 työmatkalla) mut sitte päivällä on aika ihanaa ja jees ja upeeta ja aurinkolasit pitää olla melkeen kokoajan mukana nyt kun niitä oikeesti jo tarvii tuolla ulkona.

Kliseisesti, niinku joka kevät, on pakko hypettää et kyllä tää on vuodenajoista se ihmisen paras kaveri. Tää on sitä aikaa kun jokanen pientikin keväästä ja kesästä lupaava merkki tuntuu maailman siisteimmältä ja ainakin tää mimmi jaksaa innostua niistä jokaisesta.Pahimmat loskat ei nyt oo tietty viel iskeny, mutta kuhan toi Anders jaksaa tuolla möllöttää ni lätäköiden ja loskan läpi loivii epävittuuntunein mielin. Mut mun jo kadonnu pointti on siinä, että sit ku kesä puhkee kunnolla ni aina sitä on että jesjesjes tänä kesänä nautin kaikesta ja oon kokoaika ulkona ku on niin upeeta koska kesä on vaan kerran vuodessa. Ja paskat. Siitä tulee arkea, välttämätön paha. Se vaan on tuolla ulkona muutaman kuukauden ja sit taas vietetään seuraavat yheksän kuukautta venaillen seuraavaa ja manaillen että mitä vittua, miksen ottanut kesästä kaikkea irti. Silläkin uhalla että tää tulee toistuu vielä jokasena tulevani elämäni keväänä, mä lupaan et tänä vuonna on toisin.

Talvivaatteet lähtee tänään vintille. Tippukoon pärs vaikka lopullisesti irti kylmyydestä, ni ihan sama, moikka sitte, en mä susta ihan hirveesti koskaan oo tykännykään.

Tähän loppuun oli nyt viel pakko laittaa tällanen kuva. Ehkä siks, että siinä on kirjotusvirhe tai sit mä en vaa tajunnu. Mut muuten mä tykkään siitä. Vaik noi voikukat onki jo kuollu.

Kuvat weheartit.com

Vuosijuhlat JEA!

Mä oon tänään herännyt jo seiskalta käjättämään illan juhlia. Neljään viikkoon en oo korkkia avannu, kun päätin että mä en enää jaksa juosta känni kolmantena jalkana jokaisissa bakkanaaleissa vaan dokaan vaan sillon kun on oikea fiilis ja sopivanlainen juhlantuntu. Ehkä tää on vaan sitä että on oikeesti tullu vanhaksi. Tai sitte vähän enemmän aikuiseksi (Onpa muuten pelottava ajatus).

Meillä on tänään lö superbe juhlat illalla. Tosi monet kaverit juoksee vuosittain vuosijuhlissa, mutta kun meidän ainejärjestö on niin kovin pieni niin ison mittakaavan vuosijuhlat järjestetään vaan kerran viidessä vuodessa. Ja ooooooooooou boi, näitä kemuja on ootettu. Juhlat alkaa kokkaritilaisuudella (josta olin ihan et jea how fancy is that kunnes kuulin kokeneemmilta juhlijoilta et se tulee olee todella puuduttavaa...) josta sitte tunnin jälkeen siirrytään Upseerikerholle imee juhlatunnelmaa (viiniä), nauttimaan hyvästä seurasta (viinistä), syömään herkkuruokia (viinin kyytipoikana) ja laulamaan juomalauluja (niin miten nyt siltä viininjuonnilta kerkee).

Järjestäjät ei varmaan uskoneet kenenkään selviävän pääjuhlasta jatkoille omin avuin joten kaks bussia roudaa meidät kaikki sitten 700 metrin päähän jatkopaikalle. Ja kaiken järjen mukaan vanhojentansseista tutut tanssit tanssitaan vasta puolen yön jälkeen siellä torvisoittokunnan säestämänä. Itseni tuntien meen kaiken keskelle heittää YMCA-koreografiaa ku jengi poshina tanssii ympärillä jotai kehruuvalssia. Viel enemmän järkeen käy et näillä jatkoilla on SAUNA lämpimänä ja pihassa PALJU. Salli mun....... Okei, no sauna nyt on varmaan jätkille yks hyvän keittoillan edellytys ja palju kiva lisä. Mut mun on kauheen vaikee nähä ketään mimmiä astuvan iltajuhlaan mukanaan juhlamokka-paketeista kudottu saunalaukku messissä ja kampaajalla väsätty nuttura hikisenä lauteilla. Ja palju.... No oon varma et se on sällien salajuoni päästä näkee känniset kissat tissisilleen kylpemässä.

Mut sellasta. Mun rahallinen panostus näihin juhliin ei oo ollu kovin suuri. Löysin munkilla täydellisesti istuvan mekon nelly.comista ihan sikahalvalla ja siihen asusteet päälle, niin koko lysti pysy reippaasti alle satkun. Ja sit mä sain yheltä superilta ystävältä lainaan hopeaketun joka oikeesti on kaulassa aika creepy kun sillä roikkuu siinä pitkät takatassut (JA NIIS ON KYNNET!) ja häntä pisin mun rinnuksia. Mut hei se on kai sitä glamourii elämää johon en vaan oo tottunu. Kettu tulee jokatapauksessa lepäämään mun harteilla ja loppuillasta toivon olevani yhtä eteerisessä olotilassa kun se raukka vaikuttaa olevan. Mä laitan tähän loppuun vielä kuvan. Kuten näkyy, siinä on kengät ja laukku. Ja mekko. Ihan täysin useless mitenkää mut muistan jonkun sanoneen et kuva postaukseen tai lukijat ei tykkää... No Hanni, mun ainoana julkisesti tunnustautuneena lukijana, mitäs mieltä? Olisko tää postaus ollu MITÄÄN ilman kuvaa?

Ihanan fantsua viikonloppua myös teille satapäiset seuraajani! 

L